torstai 13. joulukuuta 2018

10 vinkkiä takkujen vähentämiseen


Miksi hiukset takkuuntuvat?


Takut ovat yksi pitkien hiusten ärsyttävimmistä puolista. Tiedättehän sen tunteen, kun on harjannut hiukset kauniin sileiksi ja sitten kun menee ulos, hiukset muuttuvat tuulessa ja kosteudessa pörröiseksi takkukasaksi?

Takkujen selvittäminen vie aikaa ja lisäksi se kuluttaa hiuksia. Etenkin kiireessä, kun harjaa takut pois hiuksista, harjaan voi jäädä iso määrä hiuksia ja sen oikein kuulee, kuinka hiukset katkeilevat.

Mistä takkuuntuminen sitten johtuu? Hiusten takkuuntumiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten hiusten kunto, ilmasto ja elämäntavat.

Ensinnäkin, mitä pidemmät hiukset ovat, sitä helpommin ne takkuuntuvat. Myös ohuet ja hennot hiukset takkuuntuvat vahvoja paksuja hiuksia herkemmin. Huonokuntoiset ja haaroittuneet hiukset takkuuntuvat helposti, sillä hiuksen pinta ei ole enää sileä.

 

Miten vähentää hiusten takkuuntumista?


Takkuja voi estää kahdella tavalla: parantamalla hiusten kuntoa sekä välttämällä sellaisia tilanteita, joissa hiukset takkuuntuvat. Hiusten kuntoa kannattaa parantaa, koska hyväkuntoiset hiukset ovat sileämmät ja liukkaammat, joten ne eivät takkuunnu niin herkästi.

Olen listannut tähän keinoja, joiden avulla olen onnistunut vähentämään omien hiusteni takkuuntumista. Jos teillä tulee vielä muita keinoja mieleen, kertokaa kommenttiboksissa! Suosittelen myös lukemaan postaukseni Hiustenkasvattajan muistilista - 50 vinkkiä, johon olen listannut parhaat vinkkini pitkien ja terveiden hiusten kasvattamiseen.


1. Nuku hiukset kiinni. Nukkuessa hiukset hankautuvat tyynyä ja päätä vasten ja aamulla herätessä hiukset ovat yksi takkukasa. Hiukset tulisi pitää löysällä nutturalla tai letillä nukkuessa takkuuntumisen minimoimiseksi.

2. Suojaa hiukset kylmyydeltä, sateelta ja tuulelta. Kova tuuli jos mikä saa hiukset takkuuntumaan. Hiukset kannattaa suojata hatulla kovilta sääolosuhteilta. Vaihtoehtoisesti voit laittaa hiukset takin tai huivin alle suojaan. Etenkin sateella pidän hiukset hatun ja takin alla suojassa, jotta ne eivät muutu pörröisiksi sateessa. Jos haluat mieluummin pitää hiuksesi näkyvissä, voit letittää ne ulkona olon ajaksi. Jopa poninhäntä voi olla parempi vaihtoehto sille, että pitäisi hiukset auki.

3. Käytä hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Hiuksiin jätettävä hoitoaine auttaa takkuisten hiusten selvittämisessä suihkun jälkeen. Suosittelen kokeilemaan John Friedan Anti Frizz -sarjan hiusseerumeita. Levitän suihkun jälkeen märkiin hiuksiin yhden painalluksen verran seerumia. Se tekee hiuksista helposti käsiteltävät. John Friedan seerumit todella tekevät ihmeitä hiuksille. Hiuksista tulee suorat, kiiltävät ja huolitellun näköiset.

4. Käytä muotoilutuotteita, jotka sisältävät kosteussuojan. Jos muotoilet hiuksiasi, pidä huoli, että tuotteet sisältävät kosteussuojan. Näin hiuksesi pysyvät muotoiltuina pidempään, koska hiukset eivät pörröisty kosteassa ilmassa eikä kampaus pääse lässähtämään.

5. Laita hiukset letille. Ykkösvinkkini takkujen estämiseen on hiusten letittäminen. Letittämällä voi estää hiusten takkuuntumisen melkein kokonaan. Jos hiukset laittaa aamulla huolella letille ja välttää hiusten näpräämistä päivän aikana, hiukset pysyvät kauniina ja takuttomina iltaan asti.

6. Leikkaa huonokuntoiset latvat pois. Huonokuntoiset ja kaksihaaraiset hiukset takkuuntuvat terveitä hiuksia herkemmin. Leikkaa siis huonot latvat pois.

7. Yritä parantaa hiustesi kuntoa. Hyväkuntoiset hiukset takkuuntuvat vähemmän kuin huonokuntoiset hiukset. Kohtele hiuksiasi hellävaraisesti ja syö monipuolisesti, jotta hiukset saavat tarvitsemansa ravinnon. Hyväkuntoinen hius on sileämpi, kun taas huonokuntoinen hius on karheapintainen ja helposti takkuuntuva.

8. Pesun jälkeen huuhtele hiukset kylmällä vedellä. Hiusten huuhtelu kylmällä vedellä saa hiussuomut sulkeutumaan, mikä tekee hiuksista sileät ja kiiltävät. Kun hiussuomut ovat tiiviisti kiinni, hiuksista tulee liukkaammat, minkä ansiosta ne takkuuntuvat vähemmän. Voit myös kokeilla huuhdella hiukset etikalla, mikä myöskin tekee hiuksista erityisen sileät.

9. Käytä Invisibobbleja tai satiinipintaisia hiusdonitseja. Hellävaraisten pompuloiden ja hiusasusteiden käyttö on erityisen tärkeää hiusten kunnon parantamisessa ja takkujen välttämisessä. Älä koskaan laita hiuksiisi metallisia osia sisältäviä hiusasusteita tai mitään sellaista, jonka pois ottaessa irtoaa hiuksia. Suosittelen myös lukemaan kirjoittamani postauksen parhaista hiusasusteista, jossa kerron tarkemmin esimerkiksi Invisibobblejen sekä silkkisen tyynyliinan hyödyistä.

10. Korvaa hoitoaine hiusnaamiolla. Hiusnaamio on paljon hoitavampaa kuin hoitoaine. Jos olet jo harventanut pesuväliäsi vain muutamaan kertaan viikossa, voit jopa korvata hoitoaineen kokonaan hiusnaamiolla. Ennen pesua voit tehdä myös yön yli jätettävän kookosöljynaamion. Lue lisää kookosöljyn käytöstä hiustenhoidossa täältä.


Tuleeko teillä mieleen muita vinkkejä takkujen vähentämiseen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti