torstai 13. syyskuuta 2018

Tiedätkö kuinka huokoiset hiuksesi ovat?


Mitä hiusten huokoisuus tarkoittaa?


Huokoisuus määrittää, kuinka hyvin kosteus pääsee yksittäisen hiuksen sisään. Mitä huokoisemmat hiukset ovat, sitä paremmin ne imevät kosteutta itseensä ja pitävät kosteuden sisässään.

Kaikki hiukset ovat huokoisia, mutta huokoisuudessa on paljon eroja.

Vähähuokoisissa hiuksissa hiussuomut ovat kiinni ja litteinä hiusta vasten. Huokoisemmissa hiuksissa suomut taas ovat enemmän auki.

Hiusten huokoisuus vaikuttaa suuresti siihen, miten hiuksia tulisi hoitaa. Sen vuoksi on tärkeää tietää, kuinka huokoiset omat hiukset ovat. Esimerkiksi vähähuokoisille hiuksille voimakkaat hiustuotteet eivät sovi. Todella huokoiset hiukset taas vaativat enemmän kosteutusta.

Miksi hiusten huokoisuus vaihtelee?


Huokoisuuden arviointi on yksi helpoimmista tavoista selvittää, kuinka hyvässä kunnossa hiukset ovat. Mitä vaurioituneemmat hiukset ovat, sitä huokoisemmat ne ovat. Huokoisuuteen vaikuttaa toki myös geeniperimä. Hiuksia vaurioittavat esimerkiksi lämpökäsittely (esim. föönaaminen, suoristaminen), värjääminen sekä kaikenlainen mekaaninen rasitus, kuten harjaaminen ja kiinni pitäminen. Tämä saa hiussuomut aukeamaan.



parempikuntoiset hiukset hiusten kunnon parantaminen


Hiukset voidaan jakaa kolmeen tyyppiin huokoisuuden mukaan:


1. Vähähuokoiset


Hiussuomut ovat kiinni ja litteät. Hiukset näyttävät kiiltäviltä ja hyväkuntoisilta. Vähähuokoiset hiukset ovat usein suorat. Niin sanottu lasimainen hiustyyppi on vähähuokoista. Monilla aasialaisilla on vähähuokoiset hiukset.

Kun vähähuokoisiin hiuksiin laittaa hiusöljyä, todella pienikin määrä voi saada ne näyttämään rasvaisilta. Tämä johtuu siitä, että aine ei imeydy hiusten sisään vaan jää hiuksen pinnalle.

HOITO: Käytä kevyitä hoitotuotteita ja unohda paksut ja todella hoitavat tuotteet. Levitä hoitavat tuotteet märkiin hiuksiin, sillä märkinä hiukset imevät paremmin kosteutta itseensä. Jotkut kampaajat sanovat, että vähähuokoiset hiukset voi pestä kuumalla vedellä, jotta hoitoaine tai -naamio imeytyisi paremmin. Älä kuitenkaan tee näin, sillä kuuma vesi vaurioittaa hiusta.


2. Normaalihuokoiset


Tämä on tavallisin hiustyyppi. Omat hiukseni lukeutuvat tähän kategoriaan. Hiukset eivät ole erityisen kiiltävät, mutta eivät myöskään karkeat. Useimmilla eurooppalaisnaisilla on normaalihuokoiset hiukset.

HOITO: Hoida hiuksiasi vaihdellen hoitavampia ja kevyempiä tuotteita.


3. Todella huokoiset


Hiukset ovat kuivan ja karkean näköiset, sillä hiussuomut ovat auki tai jopa rikkinäisiä. Hiukset imaisevat kosteuden ja esimerkiksi öljyt helposti sisäänsä. Toisaalta tämän tyyppiset hiukset myös kuivuvat nopeasti. Todella huokoiset hiukset näyttävät usein pörröisiltä, takkuisilta ja kiillottomilta.

Huokoisten hiusten muotoilu on usein helppoa, koska muotoilutuotteet imeytyvät niihin helposti. Huokoisiin hiuksiin voi myös laittaa enemmän aineita ilman, että hiukset latistuvat ja näyttävät elottomilta. Tämän vuoksi esimerkiksi kiharat pysyvät huokoisissa hiuksissa hyvin. Vähähuokoiset hiukset taas ovat itsepäisemmät muotoilun suhteen. Suorien vähähuokoisten hiusten kihartaminen voi olla vaikeaa ja kiharat ehkä pysyvät vain parin tunnin ajan.

HOITO: Huokoiset hiukset tarvitsevat hoitavia naamioita. Hoitoainetta tulee käyttää runsaasti. Suojaa hiuksesi auringolta ja liialta kuumuudelta. Pesun jälkeen hiukset kannattaa huuhdella kylmällä vedellä, jotta hiussuomut sulkeutuvat ja hiukset näyttävät kiiltävämmiltä.

 

Mistä tietää, mitä tyyppiä omat hiukset ovat?


Selvittääksesi kuinka huokoiset hiuksesi ovat, voit kokeilla vesilasitestiä. Ota pari hiusta eri puolilta päätä ja laita ne vesilasiin. Anna niiden olla lasissa 2-4 minuuttia ja katso sitten, ovatko ne pysyneet pinnalla vai uponneet syvemmälle lasiin. Mitä syvemmällä lasissa hius on, sitä huokoisempi se on.

Tämä testi on parasta tehdä sen jälkeen, kun on pessyt hiukset syväpuhdistavalla shampoolla. Muuten testin tulokseen voivat vaikuttaa esimerkiksi muotoiluaineet (esimerkiksi osa hiuslakoista sisältää kosteussuojan). Sama hius ei myöskään välttämättä ole juuresta latvaan asti yhtä huokoinen. Usein latvat ovat huokoisemmat, koska ne ovat kokeneet enemmän rasitusta.


Hiusten huokoisuuden vähentäminen


Hiusten kuntoon ja huokoisuuteen voi vaikuttaa sillä, miten hiuksiaan kohtelee. Toki geeniperimä vaikuttaa jonkin verran, mutta hiuksia oikealla tavalla kohtelemalla voi tehdä niistä paljon parempikuntoiset. Harjaa hiukset hellävaraisesti äläkä pese hiuksiasi liian usein. Tälläiset pienet asiat vaikuttavat vuosien saatossa hiusten kuntoon.


Lue täältä parhaat vinkkini hiusten kunnon parantamiseen:

Hiustenkasvattajan muistilista - 50 vinkkiä


Mitä tyyppiä sinun hiuksesi ovat?

1 kommentti:

  1. Meillä on ollut huono vesi jo kauan aikaa, ja uskon että sillä on ollut myös suuri vaikutus hiusten kuntoon. Ovat todella huokoiset. Ja muutenkin, vesi on melko huonoa. Tuttava kertoi, että oli mainoksen nähnyt vedensuodattimista, aion sellaista kokeilla seuraavaksi. Kiitos tästä kirjoituksesta.

    VastaaPoista